lauantai 4. kesäkuuta 2011

Vihti - Kiihkelyssaaret

27.5.2011

Vihdin kirkokylän venelaiturit on hyvä lähtöpaikka. Luiska on matala ja leveä. Luiskan vieressä on laaja pysäköintipaikka.
Työpäivän ja perjantai-illan ruuhkan jälkeen lasken kajakin Hiidenveteen Vihdin kirkonkylän venerannassa. Sataa. Tuuli on säätietojen mukaan etelästä 8 metriä sekunnissa. Edellisen kerran meloin täällä lokakuussa. Laulujoutsenet ovat samalla paikalla Kirkkojärven länsilaidalla kuin syksyllä.
Sade yltyi kaatosateeksi heti, kun olin päässyt vesille

Papinsaaren takaa kulkee lautta rakennustarvikelastissa. Muuta vesiliikennettä ei ole. Puhelimeni soi. Nousen Simolansaareen hoitamaan puhelun. Muuten viehättävä saari on yhtä siivoton kuin syksyllä. Saaren kohdalla on toinen koko retken lyhyistä myötätuuliosuuksista.
Simolansaari on Nummelasta luoteeseen Kiihkelyksenselälle vievän väylän keskellä. Saari on muytaman aarin kokoinen, mutta aareihin mahtuu eteläinen hiekkaranta, nuotiopaikka ja tasaista telttailumaata.

Hiidenvesi muodostuu kapeahkoista, pitkistä selistä, jotka kulkevat ristiin toisiinsa nähden. Kaikilla tuulilla on jossain suojainen selkä. Mutta kun tuulee selän suunnassa, aallokko on terävää. Keskisyvyys on melko matala ja syvyys vaihtelee. Pitkillä selillä tuulella on tilaa puhaltaa.

Kiihkelyssaariin päästyäni mietin, jatkanko vielä. En keksi hyvää leiripaikkaa lähimmän kymmenen kilometrin matkalla ja jään. Saari on hyvä leirisaari. Tuuli tuntuu, mutta saarten väliin jäävä ranta on suojainen.
Kiihkelyksensaaret muodostuu kahdesta saaresta, joista pienempi on hyvä leirisaari. Saaren suojainen hiekkaranta on saarten välisessä salmessa.
Kiihkelyksensaarilla oli siivottu. Kaikki roskat olivat siistitsti jätesäkeissä ja nuotiopaikka  hyvässä kunnossa. Tasaista telttamaata riittää.

Saaren keskelle on kerätty säkkeihin jätteitä ja vanhat kalaverkot. Nuotiopaikka on siisti. Polttopuita ei ole. Ne pitäisi tuoda mukanaan. Teltalle on helppo löytää tasaisia muutaman neliön sijoja. Saari on Vihdistä tai Lohjalta leppoisan päiväretken etäisyydellä.  Saareen voisi tehdä perusleirin ja käydä sieltä Väänteen sululla ja muilla vesistön äärikulmilla.

Kiihkelyksenselällä kiertelee perämoottorivene vesihiihtäjää vetäen. Lämmintä on alle kymmenen astetta eikä vesi varmaan ole juuri lämpimämpää. Aina veneen pysähdyttyä vesi kantaa veneilijöiden puheen selvästi saareen asti.

Sade lakkaa. Aurinko näyttäytyy hetken iltapalaa keitellessäni. Kenties sää paranee huomiseksi. Teltassa auringon jo laskettua kuuntelen ja yritän tunnistaa iltalaulua laulavia lintuja.

14 kilometriä ja n. 2 tuntia melontaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti