lauantai 4. kesäkuuta 2011

Brännholmen (Mustio) - Tammisaari

Mustion voimalaitos


29.5.2011
Vaikka yöllä ei satanut, pysyivät kaikki vaatteet märkinä. Vaikka ne olisivatkin kuivuneet, sade ja liikunta olisi kastellut ne jo ennen Mustion laituria.

Kuuntelen aamuvarhaisella lintujen ääniä, mutta nukahdan vielä. Ilma on eilistä kylmempi, tuuli voimakkaampi ja lopulta alkaa sataa. Kerään leirin, syön ruishiutalepuuroa, soppaa ja leipää.
Ruishiutalepuuro on hyvää retkiruokaa. Se lähtee helposti pohjaanpalaneenakin irti kattilasta ilman astianpesuainetta.
Bränholmin eteläpuolella olevan saaren voi kiertää kummalta puolelta tahansa. Salmessa tuntui kohtalainen virta.

Puolitoista kilometriä melottuani tulen Mustionjoen suuhun. Melontapoolin kyltit ja opaskartat näkyvät punaisen rantamakasiinin seinässä venelaiturin vieressä. Joen puolella on todella hyvä kajakkilaituri, johon on asennettu rulla nostoa helpottamaan.

Mustion laiturin vieressä on todella hyvä kajakin nostopaikka. Rannalla oli opaskartta, jossa kerrotaan reitti voimaloiden ohi.

Kärräysmatkaa Mustion voimalaitosten ohi on pari kilometriä. Ensimmäisen voimalan kohdalla mietin, kumpaa puolta jokea olisi mentävä. Päädyn oikeaan puoleen, joka lopulta olikin aivan oikea puoli. Tie kulkee Mustion kartanon ohi. Otan valkokuvan kartanon upealla portilla.
Mustion maisemaa

Mustion linnan portti

Peltokosken voimalaitos. Patoluukut toimivat automaattisesti. Sopii toivoa, ettei satu melomaan lähellä, kun luukut aukevat.

Laskupaikka on kohtalaisen jyrkkä ja kivinen yksin lastattua kajakkia käsitellessä.  Kahden tai useamman molojan on tästä hyvin helppoa laskeutua veteen.

Mustionjoen virta alkaa kuljettaa. Alkumatkan rannat on veden syövyttämiä.


Laskupaikkaa ei oltu merkitty, mutta se on helppo havaita Peltokosken voimalan jälkeen kulkevan sillan vasemmassa pielessä parkkipaikalla. Ranta on kivistä soraa ja kohtalaisen jyrkkä. Lasken kajakin kärryllä perä edellä loivimmasta kohdasta ja uitan virtaamattomaan lähtöpaikkaan.

Junkarsborgin pieni koski 
Jokea on kevyt meloa tuulisten selkien jälkeen. Virta auttaa selvästi, milloin vastatuuli ei rannan puiden vuoksi tunnu. Junkarsborgin kohdalla juuri ennen Päsaträskettiä on pieni koski tai niva. Melon ensi kertaa merikajakilla koskessa. Tosin pienessä ja helpossa. Virta vie hyvää vauhtia ja saan helposti väisteltyä pinnan alla olevat laakeat kivet. Heti nivan jälkeen oikealla olisi sopiva taukopaikka mataline laitureineen pienen lahden pohjukassa.
Rentukoita

Hyvä leiripaikka n. kolme kilometriä ennen Kirkkojärveä. Laituri oli vielä talven jäljeltä laskematta.

Karjaan asutus ei näy joelle kuin ihan keskustassa.

Jatkan vastatuuliselle selälle, joka kaartuu vasemmalle ja kapenee sillan alta kulkevaksi joeksi. Sillan pielessä voisi nousta maihin, mutta en nouse. Joen rannat ovat ruohikkoista niittyä ja matalaa lehtipuustoa. Rannoilla on muutamia mökittömiä laitureita, joiden yhteydessä on pöytä ja penkit. Arvelen niiden olevan ulkoilukäyttöön tarkoitettuja.

Kolme kilometriä ennen Kirkkojärveä nousen maihin vasemman rannan pienellä hiekkarannalla. Kohdassa on myös laakeaa kalliota, josta osa nousee vedestä pinnan yläpuolelle. Laturit odottavat vielä veteen laskemista. Heti saatuani ruokatarvikkeet esiin alkaa sataa kaatamalla. Paikka voisi soveltua hyvin yön yli leiriytymiseen.

Kirkkojärvi alkaa kuin huomaamatta kaislikoiden seasta. Vastatuuli tuntuu, vaikka ei nosta merkittävää aallokkoa. Merkkinä lähestyvästä Karjaan taajamasta järven joutsenet ovat isoja kyhmyjoutsenia eikä arempia laulujoutsenia. 

Ohitan Karjaan vesisateessa pysähtymättä. Asutusta ei näy juuri muualla kuin keskustan jyrkässä joen mutkassa. Rantoja peittää tiheä lehtipuusto. Keskustassa jyrkän mutkan keskellä on saari, joka melkein erehdyttää kiertämään sen vahingossa vastapäivään ympäri. Keskustan kohdalla on useita matalia, lyhyitä ja puistomaisia hiekkarantoja. Sellaisista on hyvä nosta ylös tauolle tai kauppa-asioille.
BIllnäsin pato näkyy satojen metrien päähän, mutta sopivaa nostopaikkaa ei etsimälläkään.

Raskaasti lastattu merikajakki nousee rantapenkerettä pitkin vetämällä, kunhan penkereessä ei ole naarmuttavia kiviä.


Billnäsin ruukkialuetta

Mutainen lähtöpaikka Billnäsin ruukin alapuolella. 

Billnäsin ruukkialue tulee  vastaan reilun varttitunnin melonnan jälkeen. Pato näkyy jo kauas. Etsin sopivaa nousupaikkaa molemmilta puolilta ja päädyn tuloksetta ihan padolle asti. Palaan takaisin. Nousen puisen jalankulkusillan pielestä virran suuntaan oikealta puolelta jyrkkää multaista rinnettä. Ranta on mutainen, mutta lastattu kajakki nousee hyvin vetämällä, koska rinteessä ei ole kiviä.

Ruukin museoalueen alapuolella siirryn maantiesiltaa pitkin joen vasemmalle puolelle. Sillan vieressä on puisto, jonka ranta ei ole kohtuuttoman jyrkkä. Päädyn kuitenkin laskeutumaan veteen puiston naapurista, asuintalon mutaisesta ja upottavasta venerannasta. Vesisade ei houkuttele etsimään parempaa laskupaikkaa. En tiedä, olisiko sellaista täällä edes olemassa.

Joki jatkuu asutuksen keskellä. Ranta on melko jyrkkää. Åminneforssin voimala tulee vastaan parin kymmenen minuutin melonnan jälkeen.  Joen vasemmalla rannalta kohoaa jyrkät, korkeat kalliot. On noustava oikealta rannalta. Tie kulkee rannan vieressä. Tien ja penkereisen rannan välissä on kaide, jonka yli on yksin vaikea nostaa lastattua lasikuitukajakkia.
Melonta Billnäsistä Åminneforiin kestää noin 20 minuuttia.

Kajakki liikkuu lähes äänettömästi. Siksi meloessa voi nähdä arkojakin eläimiä. Nuoren, uteliaan valkohäntäpeuran pää kääntyy 180 astetta, mutta ei yhtään enempää.

Åminneforssin voimalan yläpuolella on pieni pato, jonka niskaan on kerääntynyt kaikenlaista roskaa.

Nostapaikkaa joutui etsimään. Tästä pääsi ylös, vaikka ei ihan puhtain jaloin.

Åminneforsin voimalan jälkeen ei sopivaa laskupaikkaa löytynyt. Meren rantaan oli vain kilometrin kärräysmatka.

Ennen voimalaa on pieni pato, jonka niskaan on kerääntynyt vuosien ajan maata ja roskaa. Palaan takaisin ylävirtaan. Kaide päättyy aikanaan, mutta ranta on vesoittunut ja melko jyrkkä. Nousuun sopivia laitureita ei ole.

Nousen lopulta tumman vihreän autiotalon kohdalta. Rannasta kulkee näkyvä polku tielle, ja vesirajassa on vanha laiturin kansi. Kannen ja veden välissä on paksua ilmastointiputkea muistuttava puomi. En saa kajakkia ihan rantaan, vaan erilaisen puutarha- ja sekajätteen sekaan rantaveteen.

Nousen kajakista ja  uppoan haaruksia myöten haisevaan, vetiseen rantaliejuun. Saan vedettyä kajakin ylös multaista ja kivetöntä rantatörmää. Rannan omakotiasukas kärrää puutarhajätettä rantatörmälle ja jokeen. Åminneforsin voimalan yläpuolinen joenranta on alueen asukkaiden yleinen komposti ja kaatopaikka.

Jatkan maantietä pitkin voimalalle. Valitsen voimalan kohdalla joen vasemman puoleisen tien. Rannat ovat molemmin puolin jyrkkiä. Joki kulkee kanjonin pohjalla. Oikea ranta on tiiviisti mökitetty. Sopivaa laskupaikkaa ei näy. Päällystettyä tietä on kevyt kulkea. Matkaa jokisuulle on ehkä kilometri. Päätän mennä matkan kärräämällä.

Jokisuun molemmat venesatamat on lukittu ja satama-alueelle on pääsy kielletty. Joen toinen puoli on tehdasaluetta ja kulku sinne estetty lukitulla puomilla. Vedän kajakin Nordcenterin golf-kentän rantaan, kiinnitän kärryn kannelle, syön vähän, ja lähden viimeiselle meritaipaleelle.

Pohjanlahtea sanotaan Suomen ainoaksi vuonoksi. Suorassa vastatuulessa valitsen vasemman, itälaidan. Arvelen sieltä löytäväni etelälounaisella tuulella edes pieniä suojaisia katveita.

Tuuli alkaa tuntua kunnolla parin kilometrin kuluttua. Olen yksin ja vesi on kylmää. Tuuli on kova, 10 – 12 metriä sekunnissa. Melon lähellä rantaa, vaikka aallokko on siellä hyvin terävää. Tuuli tarttuu välillä melaan niin, että se on lentää kädestä.  
Åminneforsissa joen suun molemmat rannat oli suljettu. Toisella puolen oli suljettu tehdasalue ja toisella lukittu venesatama.

Nordcenterin golf-kentän laidalta löytyi pieni hiekkaranta, mistä oli hyvä lähteä meritaipaleelle ylittämään Pohjanpitäjänlahtea.

Pohjanlahti on noin 15 kilometriä pitkä ja pari kolme kilometriä leveä vuono.

Meloin kovan vastatuulen vuoksi suurimman osan lahtea rannan tuntumassa.  Itälaidalta löytyi etelätuulella muutamia suojaisia taipaleita.

Keskellä 15 kilometriä pitkää lahtea on kaksi saarta, joissa voisi pitää taukoa. Saarten kohdalla poikkean rantaan, soitan kotiin ja käännän karttalehteä. Itärannalla on siellä täällä matalia kohtia, joissa hyvin voisi nousta tauolle.

Tuuli yltyy. Pitkän kajakin keula sukeltaa joka kolmannen aallon sisään, koska aallokko on terävää ja lyhyttä. Välillä aalto lyö suoraan kylkeen ja aukkopeiton päälle. Melon etukumarassa ja keskityn aaltoihin. Kaatosade rummuttaa kajakin kanteen, ja lippalakin lipan reunalta valuu vesi kuin räystäältä. Tammisaaren sillat lähenevät hitaasti.



Pidän lyhyen maatauon Ingmansuddenin kärjen lyhyellä hiekkarannalla. Jatkan yltyvässä tuulessa. Björknäsin pohjoispuolen kaislikkoalueella saan väistellä pinnan alla olevia kivikoita.

Nousen maihin Brästvikenin venelaiturin luiskalta. Tuuli on irrottanut pitkän laiturin, joka seilaa parin köyden varassa. Sääennuste lupaa huomiselle 13 metrin ja merialueelle 16 metrin lounaistuulta.

Brästvikenin venelaituri seilaili tuulessa muutaman köyden varassa. 
Ylihuomenna pitäisi olla Helsingissä. Merimatkaa on jäljellä sata kilometriä eli kaksi melontapäivää. Vaikka Tammisaaresta Inkooseen asti voi valita suojaisen reitin, päätän, etten jatka melontaa. Olen yksin liikkeellä, ja vesi on kylmää. Tämä on harrastus, ei työ. Soitan kotiin, ja alan pakata varusteitani kuljetuskuntoon.

41 kilometriä ja 6h30 min melontaa. 


Jälkikirjoitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti