Sata kilometriä Uuttamaata vastatuuleen

Kävin lokakuussa kurkistamassaa Hiidenvedelle. Päätin, että alkukesän ensimmäinen retki kulkee Vihdistä Tammisaareen.
On yllättävää, ettei ruuhka-Suomen upeasta melontareitistä ole yhtään kattavaa reittiselostusta. Keräsin tietoja kartoista, parista retkikertomuksesta, matkailujutuista ja vanhasta Mustionjoen reittiselosteesta.
Reitti kannattaa käydä melomassa. Alueella toimii useiden yritysten yhteistyörengas Melontapooli, vaikka oman retkeni tein täysin omatoimisesti.
Sopivia taukopaikkoja on tiheässä, ja retken voisi halutessaan tehdä yöpymättä teltassa ja syömättä retkiruokia.

Vihti - Kiihkelyssaaret

27.5.2011

Vihdin kirkokylän venelaiturit on hyvä lähtöpaikka. Luiska on matala ja leveä. Luiskan vieressä on laaja pysäköintipaikka.

Työpäivän ja perjantai-illan ruuhkan jälkeen lasken kajakin Hiidenveteen Vihdin kirkonkylän venerannassa. Sataa. Tuuli on säätietojen mukaan etelästä 8 metriä sekunnissa. Edellisen kerran meloin täällä lokakuussa. Laulujoutsenet ovat samalla paikalla Kirkkojärven länsilaidalla kuin syksyllä.

Sade yltyi kaatosateeksi heti, kun olin päässyt vesille

Papinsaaren takaa kulkee lautta rakennustarvikelastissa. Muuta vesiliikennettä ei ole. Puhelimeni soi. Nousen Simolansaareen hoitamaan puhelun. Muuten viehättävä saari on yhtä siivoton kuin syksyllä. Saaren kohdalla on toinen koko retken lyhyistä myötätuuliosuuksista.

Simolansaari on Nummelasta luoteeseen Kiihkelyksenselälle vievän väylän keskellä. Saari on muytaman aarin kokoinen, mutta aareihin mahtuu eteläinen hiekkaranta, nuotiopaikka ja tasaista telttailumaata.

Hiidenvesi muodostuu kapeahkoista, pitkistä selistä, jotka kulkevat ristiin toisiinsa nähden. Kaikilla tuulilla on jossain suojainen selkä. Mutta kun tuulee selän suunnassa, aallokko on terävää. Keskisyvyys on melko matala ja syvyys vaihtelee. Pitkillä selillä tuulella on tilaa puhaltaa.

Kiihkelyssaariin päästyäni mietin, jatkanko vielä. En keksi hyvää leiripaikkaa lähimmän kymmenen kilometrin matkalla ja jään. Saari on hyvä leirisaari. Tuuli tuntuu, mutta saarten väliin jäävä ranta on suojainen.

Kiihkelyksensaaret muodostuu kahdesta saaresta, joista pienempi on hyvä leirisaari. Saaren suojainen hiekkaranta on saarten välisessä salmessa.

Kiihkelyksensaarilla oli siivottu. Kaikki roskat olivat siistitsti jätesäkeissä ja nuotiopaikka  hyvässä kunnossa. Tasaista telttamaata riittää.

Saaren keskelle on kerätty säkkeihin jätteitä ja vanhat kalaverkot. Nuotiopaikka on siisti. Polttopuita ei ole. Ne pitäisi tuoda mukanaan. Teltalle on helppo löytää tasaisia muutaman neliön sijoja. Saari on Vihdistä tai Lohjalta leppoisan päiväretken etäisyydellä.  Saareen voisi tehdä perusleirin ja käydä sieltä Väänteen sululla ja muilla vesistön äärikulmilla.

Kiihkelyksenselällä kiertelee perämoottorivene vesihiihtäjää vetäen. Lämmintä on alle kymmenen astetta eikä vesi varmaan ole juuri lämpimämpää. Aina veneen pysähdyttyä vesi kantaa veneilijöiden puheen selvästi saareen asti.

Sade lakkaa. Aurinko näyttäytyy hetken iltapalaa keitellessäni. Kenties sää paranee huomiseksi. Teltassa auringon jo laskettua kuuntelen ja yritän tunnistaa iltalaulua laulavia lintuja.

14 kilometriä ja n. 2 tuntia melontaa

Kiihkelyksenselkä - Brännholmen (Mustio)

28.5.2011

Sää ei yön aikana parane. Tuulee eilistä voimakkaammin ja puuskaisesti. Lämmintä on alle kymmenen astetta. Nukkuessa maa hohkasi patjan läpi kylmää. Aamuyöstä laulujoutsenet toitottivat ohi lentäessään. Siipien humina kuului voimakkaana.

Tunnissa nousen, keitän aamupuuron ja kahvin, kerään leirin ja pakkaan kajakin lähtökuntoon. Ajattelen poiketa Hiidenpirtillä, mutta en melontarytmiin päästyäni viitsi pysähtyä.

Kiihkelyksenselän etelälaidalla kulkee vanha Turuntie. Sillan pielessä oli ennen hyvin suosittu Lohjanjärven huoltoasema. Nyt bensamittarit on viety pois ja paikalla on Hiidenpirtti-niminen kahvila ja kauppa.

Kääntyessäni luoteeseen Mynterlänsalmeen saan nauttia retken toisesta ja viimeisestä lyhyestä myötätuulesta. Bracsan Typhoon –mela vie kajakkia vauhdilla.

Mynterlänsalmi kapenee Väänteenjoeksi kuin huomaamatta. Rannoilla on melko paljon kesämökkejä eikä hyviä rantautumispaikkoja ole.

Jatkan Väänteenjoeksi muuttuvaa, kapenevaa uomaa. Tuuli pakottaa pitämään melan liikkeessä taukoamatta. Poikkean Suittilan uimarantaan, mutta en nouse ylös. Näen jo Väänteen sulkuportin, jonka olin luullut olevan kauempana. Suittila voisi olla hyvä yön yli leiripaikka. Olisin hyvin voinut meloa eilen tänne.

Yksittäisen melojan ei kannata välttämättä suluttaa kajakkia. Sulkua ei voi käyttää kajakista käsin, vaan on noustava kääntelemään sulkumekanismin hitaita kampia. Helpommalla ja nopeammin selviää nostamalla kajakki  sulun ohi. 

Olin lukenut Väänteen sulusta, sen ongelmista ja korjauksista. Mistään en ollut lukenut sulkumekanismin välityksistä eikä sitä tietoa ollut käyttöohjtaulussakaan. Vääntelen Lohjanjärven puoleista venttiiliä kiinni parisen minuuttia. Kampi lonksuu kuin hihna olisi pois päältä. Veden pinta sulussa ei muutu. Kokeilen toisen pään venttiilejä. Sama lonksuminen eikä mitään tapahdu.

Luovutan. Melon vastarannalle ylävirtaan, nostan kajakin mutaisesta luiskasta ja kärrään sulun alapuolelle. Kuulen seuraavana iltana Korbuddenin huviveneilijöiltä, että sulkuventtilien välitykset on muutettu hitaiksi, etteivät ne rikkoontuisi. Kampea olisi pitänyt  pyörittää vähintään viisi minuuttia.

Sulutuksessa on ensin suljettava alaventtiili, avattava yläventtiili, suljettava yläventtiili ja avattava alaventtiili. Lisäksi on välillä avattava ja suljettava sekä yläportti että alaportti. Jos niiden välitykset on yhtä hitaat, on sulutukseen varattava ainakin puoli tuntia. Yksittäisen melojan on varmasti nopeinta nostaa kajakki sulun yli, vaikka kajakki olisi noston vuoksi tyhjennettävä.

Retkikartan mukaan sulun alapuolella joki laajenee järveksi. Kajakista katsoen ympärillä näkyy pelkkä kaislikkoinen uoma. Kaislikon jälkeen keskellä selkää on  Kisakallion kahvilan ulkomainos.

Vastatuuli alkoi tuntua heti Väänteen sulun jälkeen. Kartan mukaan joki laajenee tässä järveksi, mutta kaislikko rajaa näkymän kapeaksi uomaksi.

Hetken aikaa jo ajattelin poiketa kahville.

Suunnittelen, että käyn syömässä Turun moottoritien ylikulkusillan vieressä olevalla ABC:llä. Sillan alla on pieni laituri, jolta on vedetty kävelytie huoltoasemalle. Kävelymatkaa näyttää kuitenkin olevan melko pitkästi. Jatkan vauhtiin päässyttä melontaa.

Poikkean ennen Lohjaa Hiidensillan vasemmalle rannalle tauolle. Keitän hernekeittoa ja kahvia LOSSin majalla. Ilmoitustaululta selviää, että maja on Lohjan seudun soutajien tukikohta. Vieressä näkyy pieni venesatama, jossa olisi ollut nostoluiska.

ABC:n laituri Turuntien sillan alla.

Lohjan seudun soutajien majalla. Hernekeittoa, ruisleipää ja kahvia.

Sillan jälkeen tuuli nostaa terävän ja kastelevan aallokon. Päätän kuitenkin ylittää Aurlahden suoraan Liessaaren sillalle. Matka lyhenee ja Liessaaren katve alkaa vaikuttaa selän loppuosalla. Muutama uistimenvetäjä matelee selällä ja arvioin aallokon voimaa niiden liikkeistä.

Haikarin ja Liessaaren välinen silta. Sillan pielessä Liessaaren puolella on hyvä taukopaikka ja Haikarin puolella pysäköintialue, josta voisi aloittaa vaikka päiväretken Lohjansaaren ympäri.

Jatkan länteen Vivamon ohi Vohloisten autiolle uimarannalle lyhyelle tauolle. Vivamon leirikeskuksen kappeli näkyy kallioisen Hiljaisenniemen laella kuin keskiaikainen linnoitus. Vohloisten uimaranta voisi olla hyvä yön yli leiripaikka. Tasaista telttamaata on riittävästi ja wc näyttää puskaa paremmalta. Paperia huussissa ei ole.

Soitan kotiin. Olin siirtänyt puheluni virtasyöpöstä älypuhelimesta halpaan kännykkään, jonka prepaid-liittymässä ei ollut yhtään puheaikaa. Käytän varsinaista puhelinta vain iltaisin säätietojen hakuun ja soittaessani kotiin. Olemme sopineet, että minulle ei retken aikana kannata soittaa. Voisi aiheuttaa turhaa huolta, kun en meloessa juurikaan voi vastata puheluihin.

Lohjanjärven selkää Liessaaren länsipuolella.

Vohloisten uimaranta.

Vohloistenlahdesta reitti jatkuu Pikkusaarikon, Saarikon, Sohvasaaren, Ruissaaren, Volssaaren ja Kaitasaaren suojassa Ahtialansalmen sillalle. Vasemmalla näkyy Osuniemen ja Pensaaren välinen siltarumpu, johon voisin ilman karttaa vahingossa meloa.

Ahtialansalmesta vasemmalle avautuu Hållsnäsfjärden, jonka eteläpäässä reitti kääntyy viimeiselle tuuliselle selälle kohti Korpuddenin ulkoilualauetta. Tuuli tuntuu molemmilla selillä hartioissa enemmän kuin tänään jo melotut kymmenet vastatuulikilometrit.

Ahtialansalmessa sai hetken meloa tuulelta suojassa.

Melon Korpuddenin niemen länsilaitaa kivisten ja jyrkkien rantojen ohi, kunnes heti grillikatoksen jälkeen näen rannan ainoan matalan kolmemetrisen hiekkarannan. Vedän kajakin maihin pitkospuiden viereen.

Korpuddenin suojainen grillikatos, jonka rannan puoleinen aukko oli katettu pleksillä.

Korbuddenin ulkoilualue on hieno kallioinen ja metsäinen länsirinne. Alueella on kaksi grillipaikkaa, joista toinen rannassa ja toinen katettu ja osin lasitettu ylempänä rinteessä. Alueella on kummallisen mallinen wc, parkkipaikka ja puukatos metrisille haloille. Rinteen laelle kulkee merkitty ulkoilupolku. Laelta on hyvä näköala länteen ja lounaaseen. Tasaista telttapaikkaa saa hienolta alueelta etsiä.

Parkkialueen, puuliiterin  ja wc:n lähellä on mukava nuotiopaikka

Kummallisen mallinen wc. Ihan kuin jotain olisi vinossa.

Korpuddenin laelle kulkee merkitty polku. Näkymä on hieno länteen ja lounaaseen.

Brännholm on ehkä puolen hehtaarin kokoinen rauhallinen saari aivan mantereen tuntumassa.

Lähes koko päivän jatkunut sade ja vastatuuleen meloessa tullut hiki kastelivat kaikki vaatteet. Ripustelin niitä puun oksille ja pensaiden päälle kuivumaan.

Kaksi veneilevää pariskuntaa tarjoaa makkaraa paistettavaksi ja valmiin hiilloksen. Pari tuntia kiertelen saarta, syön ja lepään leiripaikkaa suunnitellen. Rantaan ilmestyy joukko nuoria miehiä vapoineen. Arvelen kalastavan nuorison haittaavan yöuntani.

Kyselen miehiltä lähiseudun yöpaikoista. Miehet tunsivat seudun, ja jatkan matkaani vielä varttitunnin pieneen, suojaisaan Brännholmin saareen aivan Mustioon kulkevan salmen suuhun. Leiriydyn, syön, ja virittelen kastuneita varusteitani kuivumaan. Kaksi kurkea lentää matalalta ylitseni, laulujoutsen ui lähellä, tikat rummuttavat puiden kylkiä ja silloin tällöin kalat roiskauttavat vettä aivan rannan tuntumassa.

45 kilometriä ja n.7 tuntia melontaa

Brännholmen (Mustio) - Tammisaari

Mustion voimalaitos

29.5.2011

Vaikka yöllä ei satanut, pysyivät kaikki vaatteet märkinä. Vaikka ne olisivatkin kuivuneet, sade ja liikunta olisi kastellut ne jo ennen Mustion laituria.

Kuuntelen aamuvarhaisella lintujen ääniä, mutta nukahdan vielä. Ilma on eilistä kylmempi, tuuli voimakkaampi ja lopulta alkaa sataa. Kerään leirin, syön ruishiutalepuuroa, soppaa ja leipää.

Ruishiutalepuuro on hyvää retkiruokaa. Se lähtee helposti pohjaanpalaneenakin irti kattilasta ilman astianpesuainetta.

Bränholmin eteläpuolella olevan saaren voi kiertää kummalta puolelta tahansa. Salmessa tuntui kohtalainen virta.

Puolitoista kilometriä melottuani tulen Mustionjoen suuhun. Melontapoolin kyltit ja opaskartat näkyvät punaisen rantamakasiinin seinässä venelaiturin vieressä. Joen puolella on todella hyvä kajakkilaituri, johon on asennettu rulla nostoa helpottamaan.

Mustion laiturin vieressä on todella hyvä kajakin nostopaikka. Rannalla oli opaskartta, jossa kerrotaan reitti voimaloiden ohi.

Kärräysmatkaa Mustion voimalaitosten ohi on pari kilometriä. Ensimmäisen voimalan kohdalla mietin, kumpaa puolta jokea olisi mentävä. Päädyn oikeaan puoleen, joka lopulta olikin aivan oikea puoli. Tie kulkee Mustion kartanon ohi. Otan valkokuvan kartanon upealla portilla.

Mustion maisemaa

Mustion linnan portti

Peltokosken voimalaitos. Patoluukut toimivat automaattisesti. Sopii toivoa, ettei satu melomaan lähellä, kun luukut aukevat.

Laskupaikka on kohtalaisen jyrkkä ja kivinen yksin lastattua kajakkia käsitellessä.  Kahden tai useamman molojan on tästä hyvin helppoa laskeutua veteen.

Mustionjoen virta alkaa kuljettaa. Alkumatkan rannat on veden syövyttämiä.

Laskupaikkaa ei oltu merkitty, mutta se on helppo havaita Peltokosken voimalan jälkeen kulkevan sillan vasemmassa pielessä parkkipaikalla. Ranta on kivistä soraa ja kohtalaisen jyrkkä. Lasken kajakin kärryllä perä edellä loivimmasta kohdasta ja uitan virtaamattomaan lähtöpaikkaan.

Junkarsborgin pieni koski 

Jokea on kevyt meloa tuulisten selkien jälkeen. Virta auttaa selvästi, milloin vastatuuli ei rannan puiden vuoksi tunnu. Junkarsborgin kohdalla juuri ennen Päsaträskettiä on pieni koski tai niva. Melon ensi kertaa merikajakilla koskessa. Tosin pienessä ja helpossa. Virta vie hyvää vauhtia ja saan helposti väisteltyä pinnan alla olevat laakeat kivet. Heti nivan jälkeen oikealla olisi sopiva taukopaikka mataline laitureineen pienen lahden pohjukassa.

Rentukoita

Hyvä leiripaikka n. kolme kilometriä ennen Kirkkojärveä. Laituri oli vielä talven jäljeltä laskematta.

Karjaan asutus ei näy joelle kuin ihan keskustassa.

Jatkan vastatuuliselle selälle, joka kaartuu vasemmalle ja kapenee sillan alta kulkevaksi joeksi. Sillan pielessä voisi nousta maihin, mutta en nouse. Joen rannat ovat ruohikkoista niittyä ja matalaa lehtipuustoa. Rannoilla on muutamia mökittömiä laitureita, joiden yhteydessä on pöytä ja penkit. Arvelen niiden olevan ulkoilukäyttöön tarkoitettuja.

Kolme kilometriä ennen Kirkkojärveä nousen maihin vasemman rannan pienellä hiekkarannalla. Kohdassa on myös laakeaa kalliota, josta osa nousee vedestä pinnan yläpuolelle. Laturit odottavat vielä veteen laskemista. Heti saatuani ruokatarvikkeet esiin alkaa sataa kaatamalla. Paikka voisi soveltua hyvin yön yli leiriytymiseen.

Kirkkojärvi alkaa kuin huomaamatta kaislikoiden seasta. Vastatuuli tuntuu, vaikka ei nosta merkittävää aallokkoa. Merkkinä lähestyvästä Karjaan taajamasta järven joutsenet ovat isoja kyhmyjoutsenia eikä arempia laulujoutsenia. 

Ohitan Karjaan vesisateessa pysähtymättä. Asutusta ei näy juuri muualla kuin keskustan jyrkässä joen mutkassa. Rantoja peittää tiheä lehtipuusto. Keskustassa jyrkän mutkan keskellä on saari, joka melkein erehdyttää kiertämään sen vahingossa vastapäivään ympäri. Keskustan kohdalla on useita matalia, lyhyitä ja puistomaisia hiekkarantoja. Sellaisista on hyvä nosta ylös tauolle tai kauppa-asioille.

BIllnäsin pato näkyy satojen metrien päähän, mutta sopivaa nostopaikkaa ei etsimälläkään.

Raskaasti lastattu merikajakki nousee rantapenkerettä pitkin vetämällä, kunhan penkereessä ei ole naarmuttavia kiviä.

Billnäsin ruukkialuetta

Mutainen lähtöpaikka Billnäsin ruukin alapuolella. 

Billnäsin ruukkialue tulee  vastaan reilun varttitunnin melonnan jälkeen. Pato näkyy jo kauas. Etsin sopivaa nousupaikkaa molemmilta puolilta ja päädyn tuloksetta ihan padolle asti. Palaan takaisin. Nousen puisen jalankulkusillan pielestä virran suuntaan oikealta puolelta jyrkkää multaista rinnettä. Ranta on mutainen, mutta lastattu kajakki nousee hyvin vetämällä, koska rinteessä ei ole kiviä.

Ruukin museoalueen alapuolella siirryn maantiesiltaa pitkin joen vasemmalle puolelle. Sillan vieressä on puisto, jonka ranta ei ole kohtuuttoman jyrkkä. Päädyn kuitenkin laskeutumaan veteen puiston naapurista, asuintalon mutaisesta ja upottavasta venerannasta. Vesisade ei houkuttele etsimään parempaa laskupaikkaa. En tiedä, olisiko sellaista täällä edes olemassa.

Joki jatkuu asutuksen keskellä. Ranta on melko jyrkkää. Åminneforssin voimala tulee vastaan parin kymmenen minuutin melonnan jälkeen.  Joen vasemmalla rannalta kohoaa jyrkät, korkeat kalliot. On noustava oikealta rannalta. Tie kulkee rannan vieressä. Tien ja penkereisen rannan välissä on kaide, jonka yli on yksin vaikea nostaa lastattua lasikuitukajakkia.

Melonta Billnäsistä Åminneforiin kestää noin 20 minuuttia.

Kajakki liikkuu lähes äänettömästi. Siksi meloessa voi nähdä arkojakin eläimiä. Nuoren, uteliaan valkohäntäpeuran pää kääntyy 180 astetta, mutta ei yhtään enempää.

Åminneforssin voimalan yläpuolella on pieni pato, jonka niskaan on kerääntynyt kaikenlaista roskaa.

Nostapaikkaa joutui etsimään. Tästä pääsi ylös, vaikka ei ihan puhtain jaloin.

Åminneforsin voimalan jälkeen ei sopivaa laskupaikkaa löytynyt. Meren rantaan oli vain kilometrin kärräysmatka.

Ennen voimalaa on pieni pato, jonka niskaan on kerääntynyt vuosien ajan maata ja roskaa. Palaan takaisin ylävirtaan. Kaide päättyy aikanaan, mutta ranta on vesoittunut ja melko jyrkkä. Nousuun sopivia laitureita ei ole.

Nousen lopulta tumman vihreän autiotalon kohdalta. Rannasta kulkee näkyvä polku tielle, ja vesirajassa on vanha laiturin kansi. Kannen ja veden välissä on paksua ilmastointiputkea muistuttava puomi. En saa kajakkia ihan rantaan, vaan erilaisen puutarha- ja sekajätteen sekaan rantaveteen.

Nousen kajakista ja  uppoan haaruksia myöten haisevaan, vetiseen rantaliejuun. Saan vedettyä kajakin ylös multaista ja kivetöntä rantatörmää. Rannan omakotiasukas kärrää puutarhajätettä rantatörmälle ja jokeen. Åminneforsin voimalan yläpuolinen joenranta on alueen asukkaiden yleinen komposti ja kaatopaikka.

Jatkan maantietä pitkin voimalalle. Valitsen voimalan kohdalla joen vasemman puoleisen tien. Rannat ovat molemmin puolin jyrkkiä. Joki kulkee kanjonin pohjalla. Oikea ranta on tiiviisti mökitetty. Sopivaa laskupaikkaa ei näy. Päällystettyä tietä on kevyt kulkea. Matkaa jokisuulle on ehkä kilometri. Päätän mennä matkan kärräämällä.

Jokisuun molemmat venesatamat on lukittu ja satama-alueelle on pääsy kielletty. Joen toinen puoli on tehdasaluetta ja kulku sinne estetty lukitulla puomilla. Vedän kajakin Nordcenterin golf-kentän rantaan, kiinnitän kärryn kannelle, syön vähän, ja lähden viimeiselle meritaipaleelle.

Pohjanlahtea sanotaan Suomen ainoaksi vuonoksi. Suorassa vastatuulessa valitsen vasemman, itälaidan. Arvelen sieltä löytäväni etelälounaisella tuulella edes pieniä suojaisia katveita.

Tuuli alkaa tuntua kunnolla parin kilometrin kuluttua. Olen yksin ja vesi on kylmää. Tuuli on kova, 10 – 12 metriä sekunnissa. Melon lähellä rantaa, vaikka aallokko on siellä hyvin terävää. Tuuli tarttuu välillä melaan niin, että se on lentää kädestä.  

Åminneforsissa joen suun molemmat rannat oli suljettu. Toisella puolen oli suljettu tehdasalue ja toisella lukittu venesatama.

Nordcenterin golf-kentän laidalta löytyi pieni hiekkaranta, mistä oli hyvä lähteä meritaipaleelle ylittämään Pohjanpitäjänlahtea.

Pohjanlahti on noin 15 kilometriä pitkä ja pari kolme kilometriä leveä vuono.

Meloin kovan vastatuulen vuoksi suurimman osan lahtea rannan tuntumassa.  Itälaidalta löytyi etelätuulella muutamia suojaisia taipaleita.

Keskellä 15 kilometriä pitkää lahtea on kaksi saarta, joissa voisi pitää taukoa. Saarten kohdalla poikkean rantaan, soitan kotiin ja käännän karttalehteä. Itärannalla on siellä täällä matalia kohtia, joissa hyvin voisi nousta tauolle.

Tuuli yltyy. Pitkän kajakin keula sukeltaa joka kolmannen aallon sisään, koska aallokko on terävää ja lyhyttä. Välillä aalto lyö suoraan kylkeen ja aukkopeiton päälle. Melon etukumarassa ja keskityn aaltoihin. Kaatosade rummuttaa kajakin kanteen, ja lippalakin lipan reunalta valuu vesi kuin räystäältä. Tammisaaren sillat lähenevät hitaasti.

Pidän lyhyen maatauon Ingmansuddenin kärjen lyhyellä hiekkarannalla. Jatkan yltyvässä tuulessa. Björknäsin pohjoispuolen kaislikkoalueella saan väistellä pinnan alla olevia kivikoita.

Nousen maihin Brästvikenin venelaiturin luiskalta. Tuuli on irrottanut pitkän laiturin, joka seilaa parin köyden varassa. Sääennuste lupaa huomiselle 13 metrin ja merialueelle 16 metrin lounaistuulta.

Brästvikenin venelaituri seilaili tuulessa muutaman köyden varassa. 

Ylihuomenna pitäisi olla Helsingissä. Merimatkaa on jäljellä sata kilometriä eli kaksi melontapäivää. Vaikka Tammisaaresta Inkooseen asti voi valita suojaisen reitin, päätän, etten jatka melontaa. Olen yksin liikkeellä, ja vesi on kylmää. Tämä on harrastus, ei työ. Soitan kotiin, ja alan pakata varusteitani kuljetuskuntoon.

41 kilometriä ja 6h30 min melontaa. 


Jälkikirjoitus